RSS-linkki
Kokousasiat:https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 224
Tasopalkkajärjestelmän käyttöönotto (KVTES ja OVTES osio G)
Kunnanhallitus 06.10.2025 § 224
55/01.02.03/2025
Valmistelija/lisätiedot Hallintojohtaja Ville Happonen
KVTES:n osalta Ruoveden kunnan uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoa on valmistellut paikallinen palkkaustyöryhmä, joka kokoontui 23.9.2025 ja hallintojohtaja neuvotteli JYTY:n pääluottamusedustajan kanssa 30.9.2025, koska hän oli estynyt osallistumaan 23.9.2025.
OVTES osio G:n osalta tasopalkkajärjestelmästä on hallintojohtaja ja sivistysjohtaja neuvotelleet JUKO:n pääluottamusedustajan kanssa 26.8.2025 sekä tämän jälkeen sähköpostitse.
Osaamisen ja vastuun määritelmät ja tasot
Viranhaltijan/työntekijän tehtävät ja tehtävien edellyttämä osaaminen ja vastuu (OSVA) ratkaisevat tason määräytymisen. Palkkaliitteiden palkkaryhmissä olevat valtakunnalliset tasokriteerit on laadittu alla olevien määritelmien perusteella. Palkkaryhmien valtakunnalliset tasokriteerit on kirjattu palkkaliitteiden palkkaryhmiin.
Osaamisella tarkoitetaan palkkaryhmässä olevan tehtävän edellyttämää
- koulutusta
- työuralla hankittuja keskeisiä tietoja ja taitoja
- lisä-, jatko- ja täydennyskoulutusta
- uuden tiedon hankkimista ja/tai
- erityisosaamista.
Vastuulla tarkoitetaan
- vastuuta aineellisista arvoista,
- vastuuta aineettomista arvoista ja tiedoista
- vastuuta yksilöstä, ihmisestä, asiakkaista tai asiakasryhmistä
- suunnittelu-, kehitys- ja tulosvastuuta
- työnjohto- tai esihenkilövastuuta tai
- esittelijä-/valmisteluvastuuta päättävissä elimissä
Osaamisen ja vastuun tasot ovat:
- taso A: tehtävät ovat normaalin osaamisen ja vastuun tasolla
- taso B: tehtävät ovat korkeammalla osaamisen ja vastuun tasolla kuin A:ssa
- taso C: tehtävät ovat korkeammalla osaamisen ja vastuun tasolla kuin B:ssa
Valtakunnalliset tasolisät
- Viranhaltijalle/työntekijälle maksetaan opiskelijan ohjauksesta tasolisää KVTES II luvun 11 §:n 5 momentissa tarkemmin määrätyin edellytyksin. Tasolisä opiskelijan ohjauksesta on 50 euroa kuukaudessa ja siitä päättää henkilöstöpäällikkö-/vastaava.
- Liite 5, 1a § mukaan liite 5 kuuluville viranhaltijoille/työntekijöille maksetaan tasolisää lääkehoidon toteutuksesta. Lääkehoidon toteutuksesta maksettavaan tasolisään sovelletaan KVTES II luvun 11 § määräyksiä. Tasolisä lääkehoidon toteutuksesta on 50 euroa kuukaudessa ja siitä päättää lääkehoitoa toteuttavan henkilön esihenkilö.
Ruoveden kunnan tasopalkkajärjestelmä KVTES sekä OVTES G-osion osalta esitetään otettavaksi käyttöön 1.10.2025 alkaen.
Uusi palkkausjärjestelmä korvaa työn vaativuuteen perustuvan palkkausjärjestelmän. Käyttöönoton yhteydessä työn vaativuuteen perustuvan palkkausjärjestelmän tva-lisät poistuvat.
Tasopalkkajärjestelmän käyttöönoton jälkeen järjestelmää ja sen laajempaa toimivuutta tarkastellaan paikallisessa palkkausryhmässä vuosittain. Palkkaryhmittäin tehtävien sijoittumista osaamisen ja vastuun tasoihin tarkastellaan vähintään kerran neljässä vuodessa, tai useammin, jos niin paikallisesti joku osapuoli esittää. Mikäli huomataan, ettei järjestelmä tunnista osaamisen ja vastuun muutoksia tehtävänmuutostilanteessa, asiaa voidaan ensisijaisesti käsitellä myös ao. palkansaajaa edustavan luottamusedustajan ja työnantajan kesken. Viime kädessä työnantaja vastaa palkkausjärjestelmää koskevista päätöksistä ja linjanvedoista.
Paikalliset tasokuvaukset liitteenä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Toni Leppänen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää ottaa tasopalkkajärjestelmän käyttöön 1.10.2025 alkaen.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Jakelu