RSS-linkki
Kokousasiat:https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 48
Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten laillisuusvalvonta
Kunnanhallitus 16.03.2026 § 48
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Hallintosäännön 8 luvun 2 §:n mukaan kunnanhallituksen alaisen viranomaisen, kunnanhallituksen jaoston sekä lautakunnan alaisen viranomaisen ja lautakunnan jaoston on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta seuraavia asioita ja asiaryhmiä:
- erityislainsäädännön perusteella tehtävät päätökset, joista on säädetty erillinen muutoksenhakuoikeus esimerkiksi suoraan hallinto-oikeuteen,
- viranhaltijoille annetun päätösvallan nojalla siirretyt tehtävät, yleishallintoon ja henkilöstöhallintoon liittyvät ratkaisut, pois lukien vakituisen henkilöstön valintapäätökset,
- lain ja asetuksen mukaiset lupa-, ilmoitus-, valvonta- ja toimitusmenettelyä koskevat asiat sekä
- yksilöön kohdistuvat opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asiat.
Ottokelpoiset päätökset on saatettava ylemmän viranomaisen tietoon viipymättä ennen muutoksenhakuajan päättymistä. Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta ylemmän viranomaisen käsiteltäväksi.
Laillisuusvalvonnan alaiset pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset ajalta 6.3. – 12.3.2026.
Esittelijä
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
- merkitä päätökset tietoonsa saatetuiksi ja
- ettei luettelosta ilmeneviin päätöksiin käytetä kunnanhallituksen otto-oikeutta.
Käsittely Marko Kivi saapui § 48 käsittelyn aikana klo 16.26.
Ville Vauhkonen ehdotti keskustelun aikana, että kunnahallitus käyttä otto-oikeutta teknisen lautakunnan päätökseen 10.3.2026 § 24 ja palauttaa käsiteltyään asian teknisen lautakunnan valmisteltavaksi. Paula Rinki ja Anita Viljanmaa kannattivat.
Kunnanjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ilmoitti, että eivät käytä otto-oikeutta. Hallitus äänesti otto-oikeuden käyttämisestä siten, että puheenjohtajan esitys että otto-oikeutta ei käytetä (jaa) ja Vaukosen esitys, että käytetään otto-oikeutta (ei).
Äänestys | Jaa | Ei | Tyhjä |
Kuutti-Selkee Heidi | x |
|
|
Kivi Marko |
|
| x |
Lahtinen Janne |
|
| x |
Rinki Paula |
| x |
|
Vauhkonen Ville |
| x |
|
Viljanmaa Anita |
| x |
|
Rintanen Henna |
| x |
|
Päätös Kunnanhallitus päätti 1. merkitä päätökset tietoonsa saatetuiksi ja 2. ettei luettelosta ilmeneviin päätöksiin käytetä kunnanhallituksen otto-oikeutta luukun ottamatta teknisen lautakunnan 10.3.2026 § 24, johon kunnanhallitus päätti käyttää otto-oikeutta. Kokoustauko 17.33-17.41.