RSS-linkki
Kokousasiat:https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.11.2025/Pykälä 264
Neljännevuosikatsaus 1-9 / 2025
Kunnanhallitus 24.11.2025 § 264
21/02.02.02/2025
Valmistelija/lisätiedot Hallintojohtaja, controller
Neljännesvuosikatsauksen on sisällettävä kunnan ja liikelaitosten sekä taseyksiköiden tuloslaskelmat ja taseet (asetus kunnan tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista 13 §). Lisäksi neljännesvuosikatsauksessa on esitettävä toiminnan ja talouden olennaiset tapahtumat, talousarvion toteutuminen sekä keskeiset tekijät, joiden ennakoidaan vaikuttavan tilikauden tuottojen ja kulujen määriin.
Neljännesvuosikatsauksessa ei esitetä ennustetta koko vuoden tuotoista ja kuluista, mutta kuvataan keskeiset tekijät, joiden ennakoidaan vaikuttavan tilikauden tuottojen ja kulujen määriin.
Kunnanhallitus pyysi konserniyhtiöitä raportoimaan talouden toteumasta, keskeisistä liiketapahtumista ja riskienhallinnasta yhdessä osavuosikatsauksien yhteydessä. Nämä raportit saatiin nyt käsiteltävän neljännesvuosikatsauksen yhteyteen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Toni Leppänen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee neljännesvuosiraportin 1-9 / 205 tiedoksi.
Päätös
Kunnanhallitus merkitsi neljännesvuosiraportin 1-9 / 2025 tiedoksi ja toimimtaa sen tiedoksi valtuustolle.