RSS-linkki
Kokousasiat:https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 96
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kunnanhallitus 18.05.2026 § 96
Ruoveden kunnan hallintosäännön 19 luvun 5 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla neljä päivää ennen kokousta. Hallintosäännön 19 luvun 6 §:n mukaan kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali toimitetaan asianosaisille pääsääntöisesti sähköisesti. Yhteydenpito luottamushenkilöihin toteutetaan tietoturvallisen etunimi.sukunimi@ruovesi.fi-sähköpostin välityksellä.
Esityslista julkaistaan kunnan verkkosivuilla (hallintosääntö luku 19 7 §). Ennen julkaisemista esityslistalta poistetaan salassa pidettävät tiedot sekä henkilötiedot, joihin ei liity tiedottamisintressiä. Erityisestä syystä verkossa julkaistavalta esityslistalta voidaan poistaa yksittäinen kokousasia. Esityslistan liitteitä julkaistaan kunnan verkkosivuilla harkinnan mukaan ottaen huomioon kunnan asukkaiden tiedonsaanti-intressit.
Kokouskutsu tähän kokoukseen on toimitettu asianosaisille ja julkaistu kunnan verkkosivulla 13.5.2026.
Kuntalain 103 §:n mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtäväksi tarkastamisen jälkeen kunnan verkkosivulle.
Päätösehdotus Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Anita Viljanmaa teki työjärjestysesityksen, että esityslistalle otetaan Laivarannan nykytilanne lista-asiana. Jussi Nurmi ja Paula Rinki kannattivat asiaa. Marko Kivi saapui ja Veikko Önkki poistui kokouksesta klo 16.39 kesken asian käsittelyn. Kokoustauko klo 18.07-18.18. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ottaa esityslistalle asian Laivarannan nykytilanne § 105.