RSS-linkki
Kokousasiat:https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.05.2026/Pykälä 87
Ruoveden kirkonkylän koulukeskuksen investoinnin tarveselvityksen aloittaminen
Kunnanhallitus 04.05.2026 § 87
144/10.03.02.00/2026
Valmistelija/lisätiedot Kunnanjohtaja
Tausta ja perustelut
Ruoveden kunta on teettänyt toimitilakehityksen tarvekartoituksen (Haahtela Oy, 3/2026), jonka tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva kunnan toimitilakannan nykytilasta, palvelutarpeista ja keskeisistä kehittämiskohteista. Tarvekartoituksen perusteella kunnan keskeisin ja vaikuttavin investointitarve kohdistuu Ruoveden kirkonkylän koulukeskuksen ja siihen liittyvien toimintojen kehittämiseen.
Ruoveden kirkonkylän koulukeskuksen nykyinen rakennuskanta on muodostunut useassa vaiheessa, ja osa rakennuksista on toiminnallisesti haasteellisia ja puutteellisia. Erityisesti uudemmat osat edellyttävät peruskorjaus- tai uudisrakentamistoimenpiteitä. Lisäksi opetustilat ovat osin hajautuneita, mikä heikentää tilatehokkuutta, yhteiskäyttöä ja toiminnallista laatua.
Ruoveden kirkonkylän koulukeskuksen alue ei palvele ainoastaan perusopetusta ja lukiokoulutusta, vaan se toimii usean kunnan keskeisen palvelun ja toimijan sijaintipaikkana. Alueella ja sen välittömässä läheisyydessä toimii opetustoiminnan lisäksi muun muassa kirjastopalveluja, nuorisotoimintaa, vapaa-ajan ja liikuntatoimintaa, kansalaisopistotoimintaa sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa. Tiloja käytetään myös yhdistys- ja harrastustoimintaan koulupäivän ulkopuolella.
Näiden toimijoiden tilatarpeet, toiminta-ajat ja toimintojen yhteensovittaminen ovat osin ristiriidassa nykyisten tilaratkaisujen kanssa. Tilojen muuntojoustavuus, saavutettavuus ja yhteiskäyttö eivät kaikilta osin vastaa nykyisiä toiminnallisia vaatimuksia, mikä rajoittaa palvelujen kehittämistä ja tehokasta käyttöä. Yhtenäiskoulun kehittäminen vaikuttaa siten laajasti kunnan sivistyspalvelujen kokonaisuuteen.
Kunnan väestökehitys osoittaa lasten ja nuorten määrän pitkän aikavälin maltillista laskua, mutta samaan aikaan kunnan strategisena tavoitteena on vahvistaa vetovoimaa panostamalla laadukkaisiin ja monikäyttöisiin peruspalveluihin, erityisesti opetukseen.
Tarveselvityksen käynnistäminen on edellytys investointipäätösten valmistelulle erityisesti tilanteessa, jossa samalla alueella toimivien useiden palvelujen tulevaisuutta, tilatarpeita ja yhteiskäyttöä tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena eikä yksittäisenä kouluhankkeena.
Tarveselvityksessä määritellään toiminnalliset tarpeet, tilamitoitus, toteutusvaihtoehdot, alustavat kustannukset, rahoitusmuoto sekä hankkeen aikataulu. Selvitys toimii lähtökohtana mahdolliselle hankesuunnittelulle ja myöhemmälle investointipäätökselle.
Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi
Tarveselvityksen käynnistäminen mahdollistaa Ruoveden kirkonkylän koulukeskuksen kehittämisen suunnitelmallisesti ja kokonaisvaltaisesti. Selvitys tukee terveellisten, turvallisten ja nykyaikaisten oppimisympäristöjen turvaamista sekä tilatehokkuuden ja monikäyttöisyyden parantamista. Hanke on kuitenkin mittava ja sillä on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia, jotka edellyttävät huolellista mitoitusta ja vaiheistusta kunnan taloudelliset reunaehdot huomioiden. Tarveselvitys ei vielä sido kuntaa investointipäätökseen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Toni Leppänen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää käynnistää Ruoveden kirkonkylän koulukeskuksen tarveselvityksen seuraavin reunaehdoin:
- Tarveselvityksessä tarkastellaan Ruoveden kirkonkylän koulukeskuksen ja siihen liittyvien toimintojen (perusopetus, lukio, opistotoiminta, kirjastopalvelut, nuoriso- ja vapaa-aikatoiminta sekä aamu- ja iltapäivätoiminta) kehittämistä toiminnallisesti yhtenäisenä ja monikäyttöisenä kokonaisuutena.
- Selvityksessä määritellään hankkeen toiminnalliset vaatimukset ja alustava tilaohjelma siten, että niiden pohjalta voidaan laatia alustava kustannusarvio.
- Tarveselvityksessä arvioidaan vaihtoehtoiset toteutustavat (peruskorjaus, osittainen purku ja uudisrakentaminen tai näiden yhdistelmät) sekä hankkeen laajuus ja vaiheistus.
- Selvityksessä huomioidaan kunnan väestökehitys, palveluverkon pitkän aikavälin tavoitteet sekä tilojen yhteiskäyttö opetuksen, vapaa-ajan ja yhdistystoiminnan välillä.
- Selvityksessä esitetään hankkeen alustava aikataulu, rahoitusvaihtoehdot sekä arvio kaavallisista ja muista edellytyksistä hankkeen toteuttamiselle.
Tarveselvitys saatetaan sivistyslautakunnan ja kunnanhallituksen käsiteltäväksi jatkopäätöksiä varten.
Päätös
Kunnanhallitus päätti käynnistää Ruoveden kirkonkylän koulukeskuksen tarveselvityksen seuraavin reunaehdoin:
- Tarveselvityksessä tarkastellaan Ruoveden kirkonkylän koulukeskuksen ja siihen liittyvien toimintojen (perusopetus, lukio, opistotoiminta, kirjastopalvelut, nuoriso- ja vapaa-aikatoiminta sekä aamu- ja iltapäivätoiminta) kehittämistä toiminnallisesti yhtenäisenä ja monikäyttöisenä kokonaisuutena.
- Selvityksessä määritellään hankkeen toiminnalliset vaatimukset ja alustava tilaohjelma siten, että niiden pohjalta voidaan laatia alustava kustannusarvio.
- Tarveselvityksessä arvioidaan vaihtoehtoiset toteutustavat (peruskorjaus, osittainen purku ja uudisrakentaminen tai näiden yhdistelmät ja selvitys vaihtoehtoisista tiloista) sekä hankkeen laajuus ja vaiheistus.

Jakelu