Dynasty tietopalvelu
Ruoveden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.05.2026/Pykälä 94


Kokousasian teksti

 

Talousarvion toteuma 3/2026

 

Kunnanhallitus 04.05.2026 § 94  

24/02.00/2026  

 

Valmistelija/lisätiedot Hallintojohtaja

 

 Kunnanhallitus seuraa käyttötalouden toteumaa kuukausittain. Talouden toteumassa vertailutietona seurattaessa tasaisen vauhdin kertymää vastaava osuus olisi 25  %.

 

 

 Verotulot

 

 Verotulot tilitetään kuukausittain kunnalle, mutta eri tilitettävien verolajien aikataulu eroaa siten, että kunnan verotulotilitykset painottuvat loppuvuoteen (heinä-joulukuu), erityisesti kiinteistöveron osalta.

 

 

 

 Toteuma3-2026

Talousarvio 2026

Toteuma-%

Kunnan tulovero

2 015 888

7 279 000

28 %

Kiinteistövero

51 727

2 178 000

2 %

Osuus yhteisöveron tuotosta

598 449

1 497 000

40 %

Verotulot

2 666 064

10 954 000

24 %

 

 Valtionosuudet

 

 Kunnalle tilitetään valtionosuuspäätöksen mukainen osuus valtionosuuksista kuukausittain. Kunnat saavat valtiovarainministeriöltä (VM) valtionosuuksia peruspalveluihin, kuten varhaiskasvatukseen ja työvoimapalveluihin, joiden määrä perustuu laskennallisiin kustannuksiin ja kunnan olosuhdetekijöihin. Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) puolestaan myöntää valtionosuuksia koulutukseen, kirjastopalveluihin, liikuntaan ja kulttuuriin, ja nämä perustuvat muun muassa oppilasmääriin ja toiminnan laajuuteen.

 

 Verotulojen tasaus on osa valtionosuusjärjestelmää, jossa valtio tasaa kuntien välisiä eroja verotuloissa. Tasaus perustuu laskennalliseen verotuloon ja sen vertailuun valtakunnalliseen keskiarvoon.

 

 

 

 Toteuma 3-2026

Talousarvio 2026

Toteuma-%

 Kunnan peruspalvelujen valtionosuus

660 732

2 638 605

25 %

 Verotuloihin perust. valt.os.tasaus

156 441

617 977

25 %

 Opetus- ja kultt.toimen muut valtionos.

-243 284

-831 821

29 %

Valtionosuudet

573 889

2 424 761

24 %

 

 

 

 

 

 Palvelualueet

 

  Kunnan talousarviossa palvelualuetaso on kunnanvaltuustoon nähden sitova sitova toimintakatetasolla. Palvelualueiden käyttötalouden kannalta tärkeimmät menot ovat henkilöstökulut, jotka kertyvät tasaista vauhtia. Arvioitaessa toimintakatteen tai toimintatuottojen ja -kulujen kertymistä on huomioitava, että kaikki käyttötalousmenot eivät kerry tasaista vauhtia.

 

Hallinnon palvelualue

TA 2026

Toteuma 3/2026

Toteuma-%

TOIMINTATUOTOT

1 606 256

233 020

15 %

TOIMINTAKULUT

-4 605 983

-1 154 995

25 %

TOIMINTAKATE

-2 999 727

-921 975

31 %

 

 

 

 

Sivistyksen palvelualue

TA 2026

Toteuma 3/2026

Toteuma-%

TOIMINTATUOTOT

296 583

201 824

68 %

TOIMINTAKULUT

-8 339 731

-1 928 602

23 %

TOIMINTAKATE

-8 043 148

-1 726 778

21 %

 

 

 

 

Teknisen palvelualue

TA 2026

Toteuma 3/2026

Toteuma-%

TOIMINTATUOTOT

1 702 970

699 600

41 %

TOIMINTAKULUT

-3 090 408

-861 846

28 %

TOIMINTAKATE

-1 387 438

-162 246

12 %

 

 Työllisyyspalvelut

 

 Vuoden 2025 alussa julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyi valtiolta kunnille. Uudistuksen tavoitteena oli parantaa palveluiden saavutettavuutta ja tukea kuntien elinvoimaa. Ruoveden kunta  on mukana Tampereenpereen työllisyysalueessa, jolle palvelut järjestää Tampereen kaupunki työllisyysalueen isäntäkuntana.

 

 

TA 2026

Toteuma 2/2026

Toteuma-%

-522 586

-128 820

25 %

 

 Työttömyyskustannusten kuntaosuus

  

TA 2026

Toteuma 2/2026

Toteuma-%

-340 000

-120 995

36 %

 

   Lähde: Tampereen työllisyysalueen tietopalvelu

 

 Tampereen työllisyysalueen tietopalvelun mukaan työttömyysetuuksien saajia oli syyskuussa 150 hlöä, näistä 98 työmarkkinatuella, 35 ansipävärahalla ja 17 peruspäivärahalla.

 

 Työllisyystilanne Pirkanmaalla on ollut poikeuksellisen heikko alkuvuonna 2026.

 

 Tilanteesta 3-2025 tehdään erikseen osavuosikatsaus.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Toni Leppänen

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus merkitsee talouden toteuman 3/2026 tiedoksi.

 

Päätös 

Kunnanhallitus päätti päätösehdotuksen mukaisesti.