Dynasty tietopalvelu
Ruoveden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Esityslista 17.03.2026/Asianro 8


Kokousasian teksti

 

Kummivaltuutetun nimeäminen nuorisovaltuutetulle

 

Elinvoimalautakunta 17.03.2026    

68/00.00.01/2026  

 

Valmistelija/lisätiedot Kunnanjohtaja

 

Kunnanhallitus on 9.3.2026 § 38 käsitellyt tehtyä valtuustoaloitetta kummivaltuutetuista nuorisovaltuutetuille. Päätöksessään kunnanhallitus on esittänyt, että kunnanvaltuusto, sivistyslautakunta, tekninen lautakunta, ympäristölautakunta ja elinvoimalautakunta nimeävät joukostaan kummivaltuutetut nuorisovaltuutetulle.

 

Kummivaltuutetut ovat kunnan luottamushenkilöitä, jotka on valittu toimimaan nuorisovaltuuston tukena. Toimintamallin tavoitteena on tukea nuorisovaltuuston mahdollisuuksia vaikuttaa sekä valtuutettujen ja nuorten välistä yhteistyötä.

 

Kummivaltuutetut voidaan valita eri tavoin. Hyvä toimintatapa on, että jokainen valtuustoryhmä asettaa oman kumminsa nuorisovaltuustolle. Tämä mahdollistaa tasapuolisen ja monipuolisen yhteistyön nuorten ja eri valtuustoryhmien kesken. Näin nuorille myös välittyy monipuolinen kuva kunnan päätöksentekokentästä.

 

Jokaiselle nuorisovaltuutetulle voidaan valita 1-​2 kummivaltuutettua,​ ensisijaisesti siitä lautakunnasta tai toimielimestä,​ johon nuori on valittu.

 

Aito kiinnostus kuunnella nuoria sekä nuorten näkemysten eteenpäin vieminen ovat tärkeitä kummivaltuutetun piirteitä. Yhteys nuoren ja aikuisen välille vaatii myös kohtaamisia ja kanssakäymistä. Kummivaltuutetut voivat esimerkiksi vierailla nuorisovaltuuston kokouksissa, mutta myös vapaamuotoiset tapaamiset ja kahvittelut sekä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa viestittely ovat tärkeitä vuorovaikutuksen keinoja.

 

Hyvä kummivaltuutettu on oma-aloitteisesti yhteydessä nuoriin ja kysyy heidän mielipiteitään ajankohtaisiin asioihin. Nuorilla ja kummivaltuutetuilla onkin hyvä olla yhteinen WhatsApp-ryhmä tai muu matalan kynnyksen viestintäkanava, jossa voi kysyä ajatuksia ja apua puolin ja toisin.

 

Konkreettisten tekojen lisäksi myös asenne ratkaisee: kummivaltuutetuilta toivotaan myönteistä suhtautumista nuoriin sekä aitoa kiinnostusta kuunnella, mitä nuorilla on sanottavana. Toimiva yhteistyö nuorten kanssa vaatii aktiivisuutta, mutta se myös tarjoaa valtuutetulle arvokkaita ajatuksia oman luottamustyön tueksi.
 

Esittelijä Kunnanjohtaja Toni Leppänen

 

Päätösehdotus 

Elinvoimalautakunta päättää nimetä keskuudestaan 1-2 kummivaltuutettua elinvoimalautakunnassa toimivalle nuorisovaltuuston edustajalle.

 

Päätös 

 

 

Jakelu