RSS-linkki
Kokousasiat:https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 11.02.2026/Pykälä 3
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 1.1.2026 alkaen
Sivistyslautakunta 11.02.2026 § 3
44/12.07.00/2026
Valmistelija/lisätiedot Sivistysjohtaja, varhaiskasvatusjohtaja
Varhaiskasvatuslain 1.1.2025 voimaan tulleen muutoksen seurauksena varhaiskasvatuksessa ei enää velvoiteta laatimaan paikallista varhaiskasvatussuunnitelmaa. Opetushallitus on päivittänyt varhaiskasvatussuunnitelman perusteet voimassa olevan varhaiskasvatuslain mukaiseksi. Varhaiskasvatuksen järjestäjät ottavat päivitetyn perusteasiakirjan käyttöön 1.1.2026. Opetushallituksen määräys varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden 2022 muutoksesta sekä päivitetyt varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ovat liitteenä (liitteet 1-3).
Perusteiden päivityksessä muutoksia tuli kaikkiin lukuihin. Perusteissa on vahvistettu lasten ja huoltajien osallisuutta, ja selkeytetty lapsen tuen toteuttamista sekä tarkennettu lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatimista. Lisäksi on tarkennettu käsitteistöä ja sujuvoitettu tekstiä.
Jatkossa varhaiskasvatuksen järjestäjät päättävät itse, miten varhaiskasvatusta suunnitellaan paikallisesti varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Päivitetyt perusteet ohjaavat ja tukevat paikallista suunnittelua. Ruovedellä laaditaan jatkossakin paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma. Ruoveden paikallinen varhaiskasvatussuuunitelma on tarkoitus päivittää vuoden 2026 aikana.
Esittelijä Sivistysjohtaja Aila Luikku
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta päättää merkitä tiedoksi muutosmääräyksen varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Anna-Maija Vehkaoja toimi asiantuntijana pykälän käsittelyn aikana klo 17.04-17.10, mutta poistui ennen päätöksentekoa.
Jakelu Varhaiskasvatusjohtaja