RSS-linkki
Kokousasiat:https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 11.11.2025/Pykälä 86
Nopeusrajoituksen ja lisäkilpien asettaminen Minkkisperäntielle
Tekninen lautakunta 07.10.2025 § 81
Valmistelija/lisätiedot vs. tekninen johtaja
Minkkisperäntien tiekunta on päättänyt kokouksessaan 30.8.2025 hakea lupaa Minkkisperäntien alkuun asetettavalle nopeusrajoitukselle 30 km/h sekä lisäkilville yksityistie ja ajo omalla vastuulla. Tämän lisäksi hakemukseen kuuluu lisäkilpi kelirikko 4t, jonka on tarkoitus olla paikallaan maaliskuun lopusta kesäkuun puoliväliin asti.
Tiellä on tapahtunut kesällä 2025 korkeasta nopeudesta johtunut vaaratilanne, jonka takia tiekunta on päättänyt hakea lupaa merkille.
Kyltti on tarkoitus sijoittaa Minkkisperäntien alkuun oikealle puolelle. Kiinnitys 60 mm/2700 mm teräsputkeen.
Esittelijä Tekninen johtaja Kaisa Koro
Päätösehdotus Tekninen lautakunta myöntää Minkkisperäntien tiekunnalle luvan asettaa liitteessä esitettyyn paikkaan hakemuksen mukaisen 30 km/h nopeusrajoituksen lisäkilpineen.
Päätös Tekninen lautakunta päätti jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten.
Merkittiin, että Paula Lähteinen poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 17.40.
Jakelu Minkkisperäntien tiekunta
Tekninen lautakunta 11.11.2025 § 86
276/10.03.01.00/2025
Valmistelija/lisätiedot vs. tekninen johtaja
Tekninen lautakunta jätti Minkkisperän yksityistien tiekunnan hakemuksen liikennemerkkien asettamisesta pöydälle kokouksessaan 07.10.2025 § 81. Lisäselvitystä kaivattiin siitä, voiko painorajoituksen asettaa lisäkilvellä nopeusrajoitusmerkin yhteyteen.
Lisäkilven tarkoitus on selventää tai täydentää varsinaisen liikennemerkin tarkoitusta. Lisäkilvellä ei saa lisätä uusia, erillisiä rajoituksia, jotka eivät suoraan liity varsinaiseen liikennemerkkiin. Minkkisperäntien tapauksessa painorajoitus lisäkilpeä on ehdotettu nopeusrajoituksen yhteyteen. Tällaisessa tapauksessa painorajoituksen tulisi olla omana merkkinään.
Minkkisperän yksityistien tiekunnan hakemus on muilta osin hyväksyttävissä.
Esittelijä Tekninen johtaja Kaisa Koro
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta myöntää Minkkisperäntielle luvan nopeusrajoitukseen 30 km/h sekä lisäkilpiin yksityistie ja ajo sallittu omalla vastuulla. Lupaa asettaa painorajoitus lisäkilpenä ei myönnetä.
Päätös
Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Jakelu