Dynasty tietopalvelu
Ruoveden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 20.10.2025/Asianro 238


Kokousasian teksti

 

Sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen

 

Kunnanhallitus 20.10.2025    

282/02.07.00/2025  

 

Valmistelija/lisätiedot Hallintojohtaja

 

Vuoden 2026 alusta lähtien kunnat eivät voi enää vuokrata sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen toimitiloja hyvinvointialueille ilman yhtiöittämistä. Tämä perustuu kuntalain (410/2015) 126 §:ään, jonka mukaan kunnan hoitaessa 7 §:ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla, tehtävä on annettava osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi.

 

Ruoveden kunta valmistautuu tähän muutokseen siirtämällä terveyskeskus- ja vanhainkotikiinteistön perustettavalle sote-kiinteistöyhtiölle apporttiomaisuutena. Apportti tarkoittaa muuta kuin rahasijoitusta osakeyhtiöön, ja sen etuna on varainsiirtoverovapaus, mikäli siirto toteutetaan osakeyhtiölain ja verolainsäädännön edellyttämällä tavalla.

 

Apporttisiirto edellyttää seuraavia toimenpiteitä:

  • Kiinteistön arvon määrittäminen esimerkiksi tasearvon perusteella.
  • Apporttiselvitys, jossa yksilöidään siirrettävä omaisuus ja sen taloudellinen arvo yhtiölle.
    • Tilintarkastajan lausunto vastaako siirrettävän omaisuuden arvo yhtiön luovuttamien osakkeiden arvoa
  • Luovutussopimus maakaaren mukaisessa muodossa.
  • Osakeanti, jossa kunta merkitsee yhtiön osakkeita apporttiomaisuudella.
  • Mahdollinen maapohjan vuokrasopimus, mikäli kunta säilyttää maaomistuksen.

Perustettava yhtiö aloittaa toimintansa 1.1.2026, ja sen tehtävänä on hallinnoida ja vuokrata sote-kiinteistöjä hyvinvointialueelle markkinaehtoisesti. Yhtiö toimii kuntalain kilpailuneutraliteettivaatimusten mukaisesti ja mahdollistaa kiinteistöjen hallinnan eriyttämisen kunnan muusta toiminnasta.

Yhtiöittämisen edistämiseksi on tarpeen perustaa varsinainen yhtiö mahdollisimman pian, jotta käytännön toimenpiteitä voidaan alkaa toteuttaa. Yhtiölle annetaan käynnistysvaiheessa pieni alkupääoma. Valtuusto päättää tarvittaessa erillisestä isommasta pääomituksesta. Perustamisen yhteydessä yhtiölle on nimettävä hallitus ja päätettävä yhtiön nimestä.

 

Yhtiön nimeksi on kaavailtu Ruoveden Palvelukiinteistöt Oy

 

Henkilöstön asema yhtiöittämisessä

 

Molemmissa kohteissa on oma päätoiminen kiinteistönhoitaja. Heidät siirretään perustettavalle yhtiölle liikkeen luovutuksena. Henkilöstön asema on Työsopimuslain (TSL 55/2001), jonka mukaan tarkoitetussa liikkeen luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-etuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle tai haltijalle. Ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän palkka- tai muusta työsuhteesta johtuvasta saatavasta vastaavat luovuttaja ja luovutuksensaaja yhteisvastuullisesti. Luovuttaja on kuitenkin luovutuksensaajalle vastuussa ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän saatavasta, jollei muuta ole sovittu.

 

Kunnan on käytävä yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön kanssa ennen siirtoa. Neuvotteluissa käsitellään:

  • siirron ajankohta
  • siirron syyt
  • vaikutukset työntekijöihin
  • suunnitellut toimenpiteet

 

Työsopimukset siirtyvät automaattisesti yhtiölle, eikä niitä tarvitse tehdä uudelleen. Työntekijöille tulee antaa kirjallinen ilmoitus siirrosta ja sen ehdoista.

Uusi yhtiö vastaa työnantajavelvoitteista siirron jälkeen, mukaan lukien työterveyshuolto, työturvallisuus ja palkanmaksu.

 

Muut tukipalvelut

Kunta voi vallitsevan lain säädännön tulkinnan mukaan myydä muita tukipalveluita kuten talouspalveluita, kunhan se huomio kuntalain kilpailuneutraliteettisääntely ja siihen liittyen tarjoaa palveluita markkinaperusteisellahinnoittelulla.

Markkinaperusteinen hinnoittelu tarkoittaa, että palveluiden hinta kattaa kaikki kustannukset ja sisältää kohtuullisen katteen.

 


 

Esittelijä Kunnanjohtaja Toni Leppänen

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto päättää: perustaa osakeyhtiön (Ruoveden Palvelukiinteistöt Oy), jonka tehtävänä on hallinnoida ja vuokrata kiinteistöjä markkinaehtoisesti. Terveyskeskus- ja vanhainkotikiinteistöt siirretään yhtiölle apporttiomaisuutena. valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan yhdessä elinvoimapäällikön kanssa laatimaan perustettavan yhtiön perustamiseen liittyvät asiakirjat.

 

Päätös 

 

 

Jakelu