Dynasty tietopalvelu
Ruoveden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.09.2025/Pykälä 213



Kokousasian teksti

 

Valtuuston päätösten laillisuusvalvonta

 

Kunnanhallitus 22.09.2025 § 213  

   

 

Kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee vas­ta­ta valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja lail­li­suu­den valvonnasta.

 

Kuntalain 143 §:n mukaan kunnallisen vi­ran­omai­sen päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lain­voi­man. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oi­kai­su­vaa­ti­mus tai valitus käy täytäntöönpanosta johdosta hyödyttömäksi taik­ka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai va­li­tus­vi­ran­omai­nen kieltää täytäntöönpanon.

 

Valtuuston 15.9.2025 kokouksen tarkastettu pöytäkirja on asetettu ylei­ses­ti nähtäville 17.9.2025. Valtuuston kokouksessa on käsitelty §:t 69-85.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Toni Leppänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset 15.9.2025 § 71 – 85 ovat syntyneet oikeassa järjestyksessä ja ovat valtuuston toimivallan mukaisia ja laillisia ja näin ollen täytäntöönpanokelpoisia.

71     Yhtenäiskoulun katon korjauksen lisämääräraha
Kunnanjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan tekninen palvelualue, hallintojohtaja ja controller

72     Haapasaaren maalämpöpumpun investoinnin lisämäärärahan haku
Kunnanjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan tekninen palvelualue, hallintojohtaja ja controller

73     Lisämääräraha investointiosaan yhtenäiskoulun keittiön uunin uusimiseen
Kunnanjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan tekninen palvelualue, hallintojohtaja ja controller

74     Lisämääräraha investointiosaan: moottorikelkan hankinta
Kunnanjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan tekninen palvelualue, hallintojohtaja ja controller

75     Yhtenäiskoulun ilmanvaihtourakan lisämäärärahaesitys
Kunnanjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan tekninen palvelualue, hallintojohtaja ja controller

76   Investoinnin lisämäärärahaesitys kantatie-66 uuden liittymän suunnittelun kustannukset
Kunnanjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan tekninen palvelualue, hallintojohtaja ja controller

77     Ruoveden kunnan ja Monetra Pirkanmaa Oy:n välisten sopimusten irtisanominen talous- ja henkilöstöhallinnon palveluista
Kunnanjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan palvelualueille, hallintojohtaja ja controller

78   Ruoveden kunnan brändi
Kunnanjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan johtoryhmä ja palvelualueet

79   Lahjoitusrahaston perustaminen Ruoveden yhtenäiskoulun stipendejä varten
Kunnanjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan koulujen johtajat, hallintojohtaja ja controller

80     Välirahoituksen tarjoaminen yhdistyksille, säätiöille ja uskonnollisille yhdyskunnille työttömän henkilön työllistämiseksi palkkatuella.
Kunnanjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan Tampereen työllisyysalue, elinvoimapäällikkö ja hallintojohtaja

81   Vastaus Sosialidemokraattien valtuustoryhmän valtuustoaloitteiseen 2.6.2025 kierrätyskeskuksesta
Kunnanjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan aloitteen tekijöille

82   Vastaus Keskustan valtuustoaloitteeseen 2.6.2025 Ruoveden kunnan hallintosäännön päivittämisestä
Kunnanjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan aloitteen tekijöille

83     Honkalakoti Ry:lle annettujen lainatakausten jatko
Kunnanjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan Honkalakoti ry ja hallintojohtaja

84     Muut asiat
Ruotun valtuustoryhmän valtuustoaloite Demokratiakasvatus kunnan kärkihankkeeksi
Kunnanjohtajan ehdotus: valtuustoaloite lähetetään kunnan johtoryhmän valmisteltavaksi

85    2. Ympäristötarkastajan määräaikaisen viran perustaminen
Kunnanjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan tekninen johtaja ja hallintojohtaja

 

Käsittely Marko Kivi ehdotti, että § 84 valtuustoaloite ei ole täytäntöönpanokelpoinen, koska valtuustoaloite ei ole hallintosäännön mukainen. Paula Rinki kannatti Kiven ehdotusta

 

 Kunnanhallitus äänesti asiassa. Pohjaehdotus jaa ja Kiven ehdotus ei.

 

 Jaa  äänestivät: Kuutti-Selkee, Vauhkonen ja Viljanmaa

 Ei äänestivät: Kivi, Lahtinen ja Rinki

 Pohjaehdotus sai kolme (3) ääntä ja Kiven ehdotus kolme (3) ääntä.

 

 Puheenjohtajan ääni ratkaisi, joten pohjaehdotus hyväksyttiin. Kunnanhallitus päätti päätösehdotuksen mukaisesti tasatilanteessa

 

 Marko Kivi jätti päätökseen eriävän mielipiteen (liitteenä).

 

Päätös Kunnanhallitus päätti päätösehdotuksen mukaisesti.