Dynasty tietopalvelu
Ruoveden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 78


Liite 2 Brändikirja - visuaalinen ilme
Liite 3 Raivion ja Viljanmaan eriävä mielipide

 

Ruoveden kunnan brändi

 

Kunnanhallitus 08.09.2025 § 201 

 

 

Valmistelija/lisätiedot Kunnanjohtaja Toni Leppänen; toni.leppanen@ruovesi.fi; 044 7871 300

 

Ruoveden kunnalla ei ole ollut selkeää brändiä, visuaalista ilmettä. Tämän vuoksi loppuvuodesta 2024 kilpailutettiin mainostoimisto, jonka kanssa lähdetään uudistamaan kunnan brändiä.

 

Brändin tulee pohjautua kunnan nykytilaan ja halutun brändikuvan kirkastamiseen. Uuden brändin myötä kunnan visuaalinen ilme ja viestintä on tarkoitus yhtenäistää sekä raikastaa. Brändin tulee kestää aikaa ja pystyttävä tarvittaessa myös kasvamaan. Brändiuudistuksessa toteutetaan kunnalle uusi graafinen ilme, joka sisältää mm. uuden logon. Lisäksi laadittiin kunnalle oma brändiin sisältyvä kuvitettu ilme, jota voidaan käyttää mm. messuille, nettisivuilla, korteissa, kirjakuorissa, tiedotteissa ja käyntikorteissa. Ruoveden kunta sai hankinnan myötä brändikäsikirjan.

 

Uuden brändin tuli pohjautua todelliseen mielikuvaan Ruovedestä, mutta pyrittävä olemaan jotenkin erottuva muista kunnista. Brändiuudistus tuli toteuttaa osallistamalla tarvittavat tahot esimerkiksi haastatteluin tai työpajoin. Kriteerinä oli, että tarjoajat mahdollisimman innovatiivista ja laadukasta tarjouksen, jonka sisältöön on panostettu. Toteuttajana brändiuudistuksessa oli Creative Crue.

 

Brändin tuli valmistua huhtikuun loppuun 2025. Työ ei kuitenkaan tuossa vaiheessa vastannut haluttua, jonka vuoksi valmistuminen on siirtynyt useiden korjauspyyntöjen vuoksi.

 

Nyt brändin visuaalinen ilme; logo väreineen, kuvituksineen on valmistunut. Jotta visuaalista ilmettä päästää täysipainoisesti käyttämään kunnan markkinoinnissa niin messuilla, mainoksissa että myös päivittäisessä käytössä eri tilanteissa, tulee se hyväksyä valtuustossa.

 

Liitteenä brändikäsikirja ote, jossa visuaalinen ilme.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Toni Leppänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan brändin visuaalisen ilmeen.

 

Käsittely Ville Vauhkonen esitti käsittelyn kuluessa, että kunnanhallitus palautaisi brändin visuaalisen ilmeen valmisteluun.

 

 Anita Viljamaa esitti, että Kuntajuhlassa 12.9.2025 annetaan kuntalaisille mahdollisuus ottaa kantaa tähän esitettyyn brändiin ja kysytään antaako tämä brändäys myönteisen tunnettavuuden mielikuvan Ruovedestä.

 

 Ehdotukset raukesivat kannattamattomina.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan brändin visuaalisen ilmeen.

 

 

 

Valtuusto 15.09.2025 § 78  

274/02.08.00/2024  

 

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Valtuusto hyväksyy liitteenä olevan brändin visuaalisen ilmeen.

 

Käsittely Jarmo Kapli esitti brändiuudistuksen palauttamista valmisteluun, jota Paula Raivio, Anita Viljanmaa ja Ville Vauhkonen kannattivat.

 

 Valtuusto äänesti asiasta: pohjaehdotus (kyllä) ja Kaplin muutosehdotus (ei)

 

 

NIMI

Pohjaesitys (kyllä)

Muustosesitys ei

Härkönen Mervi

x

 

Simula Markku

x

 

Havanka Pentti

 

x

Kapli Jarmo

 

x

Kivi Marko

x

 

Koivunen Tapio

x

 

Kontuniemi Jali

x

 

Korppoo Matti

x

 

Kuutti-Selkee Heidi

x

 

Lahtinen Janne

x

 

Leponiemi Sanna

x

 

Leppänen Raimo

 

x

Nurmi Jussi

x

 

Pusa Teuvo

x

 

Raivio Paula

 

x

Rinki Paula

x

 

Rintanen Henna

x

 

Söderholm Nina

 

x

Vaali Tapio

x

 

Vauhkonen Ville

 

x

Viljanmaa Anita

 

x

 

 Pohjaehdotus hyväksyttiin äänin kyllä 14 kpl ja muutosehdotus  ei 7 kpl.

 

 Raivio ja Viljanmaa jättivät eriävän mielipiteen (liitteenä).

 

 

 

Päätös Valtuusto päätti asiasta päätösehdotuksen mukaisesti.