Dynasty tietopalvelu
Ruoveden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.09.2025/Pykälä 73


 

Yhtenäiskoulun tasakaton korjauksen urakoitsijan valinta

 

Tekninen lautakunta 09.09.2025 § 73  

255/02.08.00/2025  

 

Tekninen lautakunta on esittänyt kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se myöntää 60 000 euron investoinnin lisämäärärahan Yhtenäiskoulun tasakaton korjausta varten. Kunnanvaltuusto kokoontuu 15.9.2025 päättämään asiasta.

 

Tekninen osasto on laatinut tasakaton korjauksen suunnitelman sekä kilpailuttanut urakan jo ennen määrärahasta päättämistä, jotta työ saadaan mahdollisuuksien mukaan nopeasti aloitettua.

 

Tarjouspyynnön ehtona on, että työ valmistuu vuoden 2025 aikana. Työ suoritetaan koulun ollessa käynnissä kuitenkin siten, että häiriö opetustoiminnalle pyritään minimoimaan.

 

Tarjouspyyntö on lähetetty kolmelle toimijalle, tarjouksen jättöaika oli 25.8-8.9.2025 välisen ajan.

 

Tarjouksia saatiin kaksi määräajassa:

ES-urakointi Oy  66 450 euroa + ALV

Rourak Oy   79 680 euroa + ALV

 

Edullisimman tarjoajan kanssa on käyty puhelimitse neuvottelu tarjouksen sisällöstä. Tarjous sisältää tarjouspyyntöaineiston mukaiset työt eikä sisällä ehtoja. Urakoitsija täyttää tilaajavastuulain mukaiset velvoitteet. Urakan tilaamiseen tarjoajalta ei ole estettä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Waltteri Martelin

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta tekee ehdollisen päätöksen:
1. mikäli kunnanvaltuusto myöntää 15.9 pidettävässä kokouksessa määrärahan investoinnille.
2. päättää se valita Yhtenäiskoulun tasakaton korjauksen urakoitsijaksi ES-urakointi Oy:n. Kiinteistöpäällikkö valtuutetaan laatimaan urakkasopimus.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Jakelu