Dynasty tietopalvelu
Ruoveden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.09.2025/Pykälä 68


 

Teknisen osaston osavuosikatsaus teknisen lautakunnan alaisen toiminnan osalta

 

Tekninen lautakunta 09.09.2025 § 68  

221/02.02.02/2025  

 

 Tekninen osasto on valmistellut osavuosikatsauksen vuoden 2025 ensimmäiseltä puoliskolta (tammi-kesäkuu).

 

 Tekninen osasto on pysynyt talousarvion mukaisessa raamissa, jonka lisäksi toiminnalliset tavoitteet on pyritty täyttämään mahdollisimman hyvin. Toimintaa tehostamalla ja kuluja karsimalla on saatu aikaan kustannussäästöjä.

 

 Ruoveden kunta on HINKU-kuntana sitoutunut päästöjen vähentämiseen. Teknisellä osastolla on alkuvuodesta otettu käyttöön uusi täyssähköinen pakettiauto. Lisäksi Haapasaaren päärakennuksen lämmitysmuoto on vaihdettu öljylämmityksestä maalämpöön, ja useilla kunnan kohteilla on tehty lämmitykseen ja ilmanvaihtoon parannuksia. Alkuvuodesta rekrytoitu oma LVI-asentaja on mahdollistanut kustannustehokkaan ja oikea-aikaisen kunnan omien kiinteistöjen LVI-järjestelmien ylläpidon ja parantamisen.

 

 Ruoveden kunnan kiinteistöihin, katuverkolle sekä vesihuoltolaitokselle on toteutettu monia investointeja. Kaikista koko vuoden suunnitelluista investoinneista on ensimmäisellä vuosipuoliskolla aloitettu vähintään 80 %.

 

 Merkittävänä yksittäisenä investointi hankkeena on Nurmelan peruskorjaus, joka on aloitettu kesäkuussa ja arvioitu valmistuminen vuodenvaihteessa.

 

 Liitteenä teknisen osaston osavuosikatsauksen talousluvut.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Waltteri Martelin

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee teknisenlautakunnan alaisen toiminnan ja talouden toteutumisen ajalta tammi-kesäkuulta 2025 tiedokseen ja toimittaa sen edelleen kunnanhallitukselle ja -valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Jakelu