Dynasty tietopalvelu
Ruoveden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.09.2025/Pykälä 95


 

Kiinteistöinsinöörin kahden vuoden määräaikainen toimi

 

Ympäristölautakunta 11.09.2025 § 95  

243/01.01.00/2025  

 

Valmistelija/lisätiedot Tekninen johtaja

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 04.03.2024 § 47 päättänyt avustavan rakennustarkastajan kahden vuoden määräaikaisen viran täytöstä. Avustavan rakennustarkastajan pääasiallinen tehtävä on ollut ajantasaistaa kunnan kiinteistö-, rakennus-, huoneisto- ja osoiterekisterit. Käytännössä työ toteutetaan kiinteistökäynneillä, kiinteistön omistajille lähetettävillä lomakkeilla sekä eri rekisterien sisältöjä vertailemalla.

 

Rekrytointi suoritettiin kesällä 2024 ja virka täytettiin syksyllä. Avustavan rakennustarkastajan virkaa hoitanut henkilö kuitenkin yllättäen irtisanoutui, muutaman kuukauden kuluttua työn aloituksesta

 

Työn jatkuvuuden varmistamiseksi tehtävää jatkamaan palkattiin vuoden määräaikaiseen toimeen kiinteistöinsinööri helmikuussa 2025.

 

Kuluvan vuoden aikana työ on saatu hyvin käyntiin ja Ruoveden taajama-alueelta on saatu useita asuinalueita läpikäytyä ja tehtävän laajuudesta sekä toteutuksesta on saatu hyvä kokonaiskuva.

 

Käytäntö on osoittanut, ettei kiinteistörekisterien päivitysprosessi edellytä virka-asemaa, vaan työn pystyy suorittamaan työsuhteinen henkilö.

 

Tekninen osasto esittää, että työtä jatketaan kiinteistöinsinöörin toimena kahden vuoden määräaikaisuutena, jonka jälkeen hankkeen edistymistä ja jatkoa arvioidaan uudelleen.

 

Aikatauluarvio hankkeen kokonaiskestosta on noin viisi vuotta.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Waltteri Martelin

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se myöntää täyttöluvan kiinteistöinsinöörin kahden vuoden määräaikaiseen toimeen. Tekninen johtaja valtuutetaan muodostamaan haastattelutiimi sekä tekemään lopullinen henkilövalinta.

 

Päätös Ympäristölautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Jakelu