Dynasty tietopalvelu
Ruoveden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.09.2025/Pykälä 92


 

Pirkanmaan Osuuskaupan ilmoitus polttonesteen jakelutoiminnan päättämisestä - ABC-kylmäasema

 

Ympäristölautakunta 11.09.2025 § 92  

185/11.01.04/2025  

 

Taustaa Pirkanmaan Osuuskauppa on toimittanut ilmoituksen 5.6.2025, jossa se tiedottaa polttonesteen jakelutoiminnan lopettamisesta nykyisessä sijainnissaan Ruovedellä osoitteessa Teollisuustie 2. Toimipaikka sijaitsee Kirkkokankaan 1-luokan vedenhankintaa varten tärkeällä pohjavesialueella, joten toiminta on ympäristönsuojelulain (527/2014) 28 §:n mukaan ympäristöluvanvaraista. Selvitysten perusteella toiminnan jatkaminen nykysijainnissa ei ole mahdollista.

 

 Yritys suunnittelee uuden jakeluaseman perustamista muualle siten, että se ei sijaitse pohjavesialueella. Uuden sijainnin toteutuskelpoisuuden selvittely on kesken, eikä rakentaminen ole mahdollista vuonna 2025. Nykyinen asema tullaan lopettamaan vuoden 2026 loppuun mennessä tai uuden aseman avautuessa, riippuen toteutuksesta. Vanhan aseman rakennelmat puretaan ja maaperä tutkitaan sekä puhdistetaan tarvittavalla tavalla.

 

Esittelijä vs. ympäristötarkastaja Dani Elokankare 

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää:

1. Merkitä tiedoksi Pirkanmaan Osuuskaupan ilmoituksen polttonesteen jakelutoiminnan lopettamisesta Ruovedellä sijaitsevassa ABC-kylmäasemassa.

2. Todeta, että toiminta nykyisellä sijainnilla on ympäristönsuojelulain (527/2014) 28 §:n nojalla luvanvaraista ja että toiminta on joko lopetettava tai sille on haettava ympäristölupaa. Lautakunta katsoo, että toiminnanharjoittajan esittämä aikataulu toiminnan lopettamiselle on hyväksyttävissä.

3. Edellyttää, että Pirkanmaan Osuuskaupan nykyisen polttonesteen jakeluaseman toiminta lopetetaan viimeistään 31.12.2026 tai aiemmin, jos uusi jakeluasema otetaan käyttöön Ruovedellä. Poikkeuksena toiminnan väliaikaiselle jatkamiselle hyväksytään tilanne, jossa Pirkanmaan Osuuskaupan uuden jakeluaseman rakentaminen Ruovedelle viivästyy vuoden 2027 puolelle.

4. Määrätä, että toiminnanharjoittajan on toimitettava ympäristölautakunnalle toiminnan lopettamissuunnitelma viimeistään 30.9.2026 tai aiemmin, mikäli toiminta päättyy ennen määräaikaa. Ympäristölautakunta käsittelee lopettamissuunnitelman ja antaa sen perusteella tarvittavat määräykset toiminnan lopettamisesta. Toiminnan lopettamisen yhteydessä kaikki jakeluasemarakenteet on poistettava ja toiminta-alueen maaperä on tutkittava sekä tarvittaessa puhdistettava. Siirtymäaikana toiminnanharjoittajan on huolehdittava, että kaikki polttonesteiden varastointiin ja jakeluun liittyvät turva- ja suojausjärjestelmät ovat asianmukaisessa kunnossa ja tarkastettuina.

 

Päätös Ympäristölautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Jakelu Pirkanmaan Osuuskauppa, Pirkanmaan ELY-keskus