RSS-linkki
Kokousasiat:https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 08.07.2025/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Avustus Peace&Love-konsertille
Elinvoimalautakunta 08.07.2025 § 25
97/02.05.01.00/2025
Kuntalain 1 § mukaisesti kunnan tehtävänä on mm. edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa. Samaisen lain 7 § mukaisesti itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa tehtävät. Osana tätä yleistä toimialaa kunnan ml. Ruoveden kunta jakavat erilaisia kohde- ja toiminta avustuksia yhteisöille tukemaan kuntalain 1 §:n mukaista tehtävää asukkaiden hyvinvoinnin ja alueen elinvoiman edistämisestä.
Ruoveden kunta voi myöntää avustuksia ruovesiläisille tai Ruovedellä toimiville rekisteröidyille yhdistyksille, järjestöille, yhteisöille ja yksittäisille toimijoille. Valtakunnalliset ja alueelliset toimijat voivat saada avustusta ainoastaan toiminnan kohdistuessa ruovesiläisiin. Termillä ruovesiläiset viitataan tässä yhteydessä Ruoveden kuntalaisiin sekä muihin kuntalain 3 §:ssa tarkoitettuihin kunnan jäseniin (kiinteistön omistajat, yhteisöt, laitokset ja säätiöt).
Kunta voi avustaa yhteisöjä, joiden toiminta edistää asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia, lisää omaa aktiivisuutta, yhteisvastuuta sekä ehkäisee syrjäytymistä.
Avustusten tavoitteena on:
- Edistää ja monipuolistaa kuntalaisten hyvinvointiin kohdistuvia palveluja
- Mahdollistaa kunnan ja toimijoiden välistä yhteistyötä
- Korostaa vapaan kansalaistoiminnan merkitystä ja moniarvoisuutta
- Vahvistaa yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoistoimintaa
- Lisätä aktiivista harrastustoimintaa
- Vahvistaa hyvinvointia ja kumppanuutta
Avustuksina ovat toiminta-avustukset ja kohdeavustukset.
Toiminta-avustus on yhdistysten vuosittaiseen toimintaan liittyvää avustusta.
Kohdeavustukset ovat haettavissa talousarviovuoden aikana yksittäisiin tapahtumiin tai yksittäiseen toimintaan liittyvä avustus.
Hakemus
Ilkka Liettyä on järjestämässä hyvän mielen konserttia lauantaina 12.7.2025 kello 18.00 Vinhan kirjakaupan puutarhassa. Kyseessä on ilmaiskonsertti.
Konsertin nimenä ja mainoslauseena on "Peace & Love - Musiikillinen aikamatka 70-luvulle!"
Musiikillinen ohjelmisto sisältää tunnettuja 70-luvun klassikkokappaleita, joiden sanoma ja energia on positiivinen.
Konsertin teemana on valaa ihmisille uskoa tulevaisuuteen huolestuttavasta maailmatilanteesta huolimatta.
Konsertin avauspuheessa kannustetaan yleisöä mm:
- Valitse uutiset mitä luet.
- Valitse elokuvat mitä katselet.
- Vähennä medioiden seuraamista.
- Keskity positiiviseen.
- Ulkoile, liiku luonnon keskellä.
- Harrasta kädentaitoja
- Käy konserteissa ja taidenäyttelyissä, harrasta kulttuuria.
- Vähennä oleilua virtuaalimaailmassa.
Orkesteri on 12-jäseninen, ja koostuu ammattimuusikoista. Muusikot saapuvat paikkakunnilta Helsinki, Kotka, Espoo, Forssa ja Ruovesi.
Muusikoista 5 majoitetaan kulkuyhteyksien johdosta Hotelli Lieraan.
Konsertin toteuttamiskustannus on 5.500,00 euroa.
Budjettiin sisältyy muusikoiden palkkioiden lisäksi majoituskulut sekä teknisen kaluston vuokrakulut.
Tapahtuma on saanut muuta rahoitusta noin 2.500-3.000 euroa, joten Liettyä esittää kunnalle, että kunta avustaisi tapahtumaan 2.500 eurolla.
Tapahtuman mainonta on alkanut sosiaalisen median kanavilla, sponsorit ja tukijat lisätään näkyville paikoille markkinoinnin ja itse tapahtuman yhteydessä.
Perustelu kohdeavustukselle
Ruoveden kunnan hallintosäännön 6 luvun 6 § 6 kohdan mukaan elinvoimalautakunnan tehtävänä on päättää sille varattujen avustusmäärärahojen jakamisesta kuultuaan asianomaisia asiantuntija toimielimiä.
Kyseinen tapahtuma täyttää avustuksen tavoitteet eli vahvistaa yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoistoimintaa sekä vahvistaa hyvinvointia ja kumppanuutta. Se myös lisää yhteisvastuuta ja ehkäisee syrjäytymistä ollessaan ilmaiskonsertti. Tapahtumalla on myös elinvoimaa edistävä näkökulma. Konsertin järjestäjä on hankkinut yli puolet rahoituksesta muilta tahoilta kuin kunnalta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Toni Leppänen
Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää myöntää 12.7.2025 järjestettävälle Peace&Love -konsertille kohdeavustusta yhteensä 2.500 euroa.
Päätös Puheenjohtaja ja kunnanjohtaja alustivat asiaa.
Keskustelun kuluessa Pirjo Pajunen teki seuraavan esityksen:
"Elinvoimalautakunta päättää myöntää 12.7.2025 järjestettävälle Peace&Love - konsertille kohdeavustusta yhteensä 2.000 euroa".
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi Pajusen esityksen rauenneen kannattamattomana.
Elinvoimalautakunnan päätökseksi tuli kunnanjohtajan päätösehdotus.
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |