RSS-linkki
Kokousasiat:https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 163
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 7 | Neljännesvuosikatsaus 1-3 2025 |
Ruoveden kunnan neljännesvuosiraportti tammi-maaliskuu 2025
Kunnanhallitus 23.06.2025 § 163
21/02.02.02/2025
Neljännesvuosikatsauksen on sisällettävä kunnan ja liikelaitosten sekä taseyksiköiden tuloslaskelmat ja taseet (asetus kunnan tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista 13 §). Lisäksi neljännesvuosikatsauksessa on esitettävä toiminnan ja talouden olennaiset tapahtumat, talousarvion toteutuminen sekä keskeiset tekijät, joiden ennakoidaan vaikuttavan tilikauden tuottojen ja kulujen määriin.
Neljännesvuosikatsauksessa ei esitetä ennustetta koko vuoden tuotoista ja kuluista, mutta kuvataan keskeiset tekijät, joiden ennakoidaan vaikuttavan tilikauden tuottojen ja kulujen määriin.
Esittelijä Kunnanjohtaja Toni Leppänen
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee neljännesvuosiraportin tiedoksi.
Päätös Kunnanhallitus päätti päätösehdotuksen mukaisesti.
Asian käsittelyn jälkeen kunnanhallitus siirtyi käsittelemään kokousasiat § 165 ja § 166.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |