RSS-linkki
Kokousasiat:https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 161
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Talousarvion 2026 raami
Kunnanhallitus 23.06.2025 § 161
192/02.02.00/2025
Hallintosäännön 12 luvun 1 § mukaisesti kunnanhallitus hyväksyy talousarvion suunnittelukehykset ja laadintaohjeet. Talousarviokehyksen asettaminen käynnistää vuoden 2026 talousarvion ja taloussuunnitelman 2027-2028 laatimisen, jonka perusteella toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa. Talousarviokehys vuodelle 2026 on valmisteltu vuoden 2024 tilinpäätöksen, kuluvan vuoden talouskehityksen, talousarvion 2025 ja talousennusteiden pohjalta.
Ruoveden kunnan taloudellinen tilanne
Ruoveden kunnan tilinpäätös 2024 oli ylijäämäinen. Kunnan lainakanta oli 4,656 miljoonaa euroa eli maltillinen 1.153 €/asukas (mannersuomen keskiarvo 3.491 €/asukas) tilinpäätöshetkellä. Taseen kertynyt ylijäämä oli 4,85 miljoonaa euroa.
Ruoveden kunnan talousarvio vuodelle 2025 on noin 260.000 euroa alijäämäinen. Kuluvan vuoden neljän ensimmäisen kuukauden perusteella talouden kehitys on ollut talousarvion mukaista, joskin toimintakuluissa on kasvupainetta erityisesti kesäkuukausien aikana henkilöstömenoissa kun maksuun tulevat lomarahat heinäkuussa ja palkankorotukset 1.10.2024.
Toimintakuluihin vaikuttavia muita merkittäviä tekijöitä kuluvan vuoden osalta inflaation ja korkokulujen kehitys.
Alkuvuoden taloustilanne on kehittynyt talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna lievästi ennakoitua paremmin, mutta tästä ei voida vielä tehdä päätelmiä talousarvion paremmasta toteutumisesta vuoden lopussa.
Talousarvion laadintaperusteet ja talouskehys vuodelle 2026
Talousarvion 2025 yhteydessä hyväksytty taloussuunnitelma vuodelle 2026 on 61 tuhatta euroa alijäämäinen. Tuona ajankohtana ei kuitenkaan kaikki talouden ennusteet ole olleet vielä käytettävissä.
Vuoden 2026 talousarvioraamin pohjana on kuluvan vuoden talousarvio ja tilinpäätöksen toteuma 2024. Henkilöstö kulujen arvioidaan kasvavan n. 2,3 % tilin päätöksesta 2024.
Talousarvioraamiin vaikuttaa tuottojen ja kustannusten osalta sote-yhtiöiden tuleva yhtiöittäminen 1.1.2026 alkaen.
Investoinneista tulee laatia priorisointilista toimialoittain, investoinnin jaksottuessa useammalle vuodelle tulee investoinnista esittää myös sen kokonaiskustannusarvio. Myös investointien kustannusarviot tulee esittää luotettavalla tavalla, jotta voidaan varmistua, että investointi ei todellisuudessa nouse merkittävästi arvioitua suuremmaksi. Vuoden 2025 nettoinvestointien katto on 1,0 milj. euroa.
Toiminnalliset tavoitteet tulee johtaa Ruoveden kuntastrategian pohjalta ja tavoitteen toteutumista pitää pystyä arvioimaan/mittaamaan. Myös konserniyhtiöiden tulee valmistella nämä tavoitteet ja esittää ne talousarviossa.
Lautakuntien tulee käsitellä talousarvioesitykset 17.10.2025 mennessä.
Tämän hetkisten lähtötietojen perusteella ensi vuoden talousarvioraamissa vuosikate on 1,333 milj. euroa. Raamin ylijäämä on noin 4 953 €.
Talousarviolaadinnan edetessä arvioita ja laskelmia täydennetään tarvittaessa ennusteiden tarkentuessa. Talousarvion 2025 talousarvioraamin laskelmat ovat oheismateriaalina.
Esittelijä Kunnanjohtaja Toni Leppänen
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2026 talousarvion laadinnassa noudatettavat pääperiaatteet ja lautakunnille annettavat talousarvion 2026 laadintaohjeet.
Päätös Kunnanhallitus päätti päätösehdotuksen mukaisesti.
Jakelu Lautakunnat
Kunnanjohtaja
Palvelualuejohtajat
Controller
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |