RSS-linkki
Kokousasiat:https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 17.06.2025/Pykälä 75
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
2. Ympäristötarkastajan määräaikaisen viran perustaminen
Ympäristölautakunta 17.06.2025 § 75
184/01.01.00/2025
Ympäristötarkastajan tulevien pidempien poissaolojen sekä eläköitymisen vuoksi on tarpeellista perustaa määräaikainen 2. ympäristötarkastajan virka.
Ympäristötarkastaja on ilmoittautunut jäävänsä eläkkeelle 1.4.2026 alkaen. Lisäksi pidettävänä on lähes kolme kuukautta lomia, sekä muita suunniteltuja poissaoloja.
2. Ympäristötarkastajan virkaa esitetään perustettavaksi ympäristötarkastajan eläköitymispäivään saakka. Uuden vakinaisen ympäristötarkastajan viran haku avataan alkukeväästä 2026, eläköityvän ympäristötarkastajan viran täyttämiseksi.
Ylimääräisiin palkkakustannuksiin ei ole varauduttu käyttötalousmenoissa. Loppuvuodesta tehdään tarvittaessa lisämäärärahaesitys.
Esittelijä Tekninen johtaja Waltteri Martelin
Päätösehdotus Ympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se perustaa 2. ympäristötarkastajan määräaikaisen viran 15.9.2025-31.3.2026 väliseksi ajaksi.
Päätös Ympäristölautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Merkittiin, että Dani Elokankare poistui käsittelyn ajaksi klo 17.09-17.12 (asianosaisjäävi).
Jakelu Kunnanhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |