RSS-linkki
Kokousasiat:https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.02.2025/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Yritysvaikutusten arviointi
Kunnanhallitus 10.02.2025 § 31
51/00.01.03/2025
Kunnan tehtävänä on kuntalain 1.2 §:n mukaan edistää asukkaidensa
hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa. Yksi tärkeimmistä kunnan tehtävistä
on luoda edellytykset yritystoiminnalle. Yritysvaikutusten arvioinnin
käyttöönotto on osa kunnanvaltuuston hyväksymää kuntastrategian
yrittäjyys ja elinkeinot -painopisteen tavoitteiden toimeenpanoa. Yritysvaikutusten arviointi on yksi toimenpide 2023 laaditun elinvoimaohjelman Elinvoiman vahvistamisen painopisteen toimenpiteitä.
Yritystoiminnan kehittyminen ja menestyminen vaikuttavat myös kuntien
menestykseen, koska yritykset tuottavat huomattavan osan kuntien
verotuloista. Suurella osalla kuntien päätöksistä on vaikutuksia yrityksiin ja
niiden toimintaedellytyksiin. Päätösten systemaattisella
etukäteisarvioinnilla kunta voi edesauttaa yritysten menestymsitä kunnan
alueella. Yritysvaikutusten arviointi ei tarkoita, että päätökset tehtäisiin
yrittäjien ehdoilla. Yritysvaikutusten arviointi lisää yrittäjyysmyönteisyyden
todennäköisyyttä ja vähentää riskiä tehdä yrittäjyyden kannalta haitallisia
päätöksiä. Keskeistä on, että yritysvaikutusten arvioinnilla tähdätään
siihen, että päätöksillä poistetaan yrittäjyyden esteitä eikä luoda niitä.
Yritysvaikutusten arviointia käytetään seuraavanlaisista asioista
päätettäessä:
- Kunnan toimintaa ohjaavat strategiat
- Hankinnat
- Palvelusetelin käyttöönotto
- Palvelujen ulkoistukset ja palvelujen ostot
- Toimintojen yhtiöittäminen
- Maankäyttö ja kaavoitus
- Rakennus- ja ympäristövalvonnan vasteajat
- Liikennesuunnitelmat ja liikenneratkaisut
- Tilaratkaisut
- Yrityspalvelut kunnan yrityksille
- Koulutus
- Investoinnit
- Ilmastotoimet - hiilineutraalius
- Energian tuottaminen
- Veden hinnan muutokset
- Taksat
- Lainsäädäntöuudistusten toimeenpano
Arviointi ei ole itseisarvo, vaan keino tuoda lisäarvoa valmisteluun ja
päätöksentekoon. Yritysvaikutusten arvioinnit ovat suuntaa-antavia
työkaluja, joiden tulee olla sisällöltään objektiivisia. Arviointi auttaa toisaalta
sovittamaan erilaisia intressejä yhteen ja toisaalta johtaa siihen, että
päätöksiä tehdään tietoisina niiden vaikutuksista. Yritysvaikutusten
arvioinnin tavoitteena on lisätä valmistelun läpinäkyvyyttä ja varmistaa
päätösten tasapuolisuus yritysten kesken. Näin luottamushenkilötkin voivat
harkita palveluiden tuottamisvaihtoehtoja ja siten ottaa paremmin vastuuta
päätöksenteosta ja sen seuraamuksista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Toni Leppänen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää velvoittaa kunnanjohtajan ja elinvoimapäällikön valmistelemaan yritysvaikutusten arvioinnin prosessin ja käyttöönoton siten, että kunnanvaltuusto hyväksyy arvioinnin käyttöönoton 15.4.2025 mennessä.
Päätös Kunnanhallitus päätti päätösehdotuksen mukaisesti.
Jakelu Kunnanjohtaja
Elinvoimapäällikkö
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |