Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruoveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ruovesi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.01.2025/Pykälä 8


Liite 6 Valtuustoaloite 12.9.2022

 

Valtuustoaloite: Uimaopettajan pätevyys hyvinvointikoordinaattorille

 

Sivistyslautakunta 29.01.2025 § 8  

28/12.04.00/2025  

 

Valtuustoaloitteessa tuodaan esille, että uimaopetuksen järjestämisen mahdollisuuksia tulisi Ruovedellä parantaa. Valtuustoaloitteen mukaan pätevistä uimaopettajista on ollut pulaa ja monissa perheissä vuosittainen uimakoulu on toiveissa. Valtuustoaloitteessa ehdotetaan, että Ruoveden kunta kustantaisi hyvinvointikoordinaattorille (tai muulle sopivalle henkilölle) uimaopettajan pätevyyden antavan koulutuksen ja pohtisi mahdollisuuksia asettaa uimakoulun ohjaaminen osaksi työnkuvaa.

 

Valtuustoaloitteeseen viitaten Ruovedellä on järjestetty vuodesta 2023 lähtien aktiivisesti alkeisuimakouluja syksyisin ja keväisin sekä koulujen loma-aikoina. Uimakouluihin osallistuvien ikä on ulottunut 5-vuotiaista peruskoulun 2.-luokan oppilaisiin. Lisäksi on tarjottu uimataitoa vahvistavaa uimaopetusta 3.-6.-luokkalaisille. Uimakoulujen lisäksi koulujen liikunnanopetukseen kuuluu uinninopetus, jonka toteuttamisessa kunnan liikuntapalvelut ovat olleet aktiivisesti mukana.

 

Uimataito on erittäin tärkeä kansalaistaito. Lapset tarvitsevat alkeisuimaopetusta jatkossakin ja tämä huomioidaan liikuntapalvelujen vuosittaisessa suunnittelussa. Alkeisuimaopetuksen toteuttamista ajatellen Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto ry:n  järjestämä uimaopettajan koulutus on aika vaativa. Liikuntapalvelut selvittävät alkeisuimaopetuksen järjestämismahdollisuudet ja huomioivat siihen liittyvät koulutustarpeet.
 

 Aila Luikku, p. 044 7871400

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Aila Luikku

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen
kunnanvaltuustolle
1) edellä olevan vastauksen koskien kyseistä valtuustoaloitetta.
2) että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Jakelu